perjantai 29. joulukuuta 2017

Luihuisen kaulaliina

Sain toimeksiannon, että pitäisi saada kaulahuivi joka sopii luihuiselle. Luihuinenhan on yksi Tylypahkan noitien ja velhojen koulujen neljästä tuvasta. Muut tuvat ovat Rohkelikko, Puuskupuh ja Korpinkynsi. Jokaisella tuvalla omat värinsä ja maskottinsa. Luihuisen värit ovat vihreä ja hopea. Vihreän sävy on vaihdellut elokuvittain kovinkin paljon. Osassa kuvissa sävy on tuollainen tumma ja osassa se on todella kirkkaan vihreä.


Lähdin sitten googlailemaan millaisia kaulahuiveja Luihuiset käyttävät ja tällainen siitä sitten tuli. Jos olisi ollut enemmän aikaa kuin pari päivää ennen joulua, olisin yrittänyt vähän enemmän. Tästä jäi nyt puuttumaan esimerkiksi hapsut. Ja lankana olisin saattanut käyttää jotakin muuta kuin lähikaupasta löytyvää Nallea.

En halunnut neuloa pelkkää suoraa oikeaa tai resoria ja päädyin lopulta puolipatenttiin. Sitten tuli vielä ongelma, että mistä saan Luihuisen logon muutaman päivän varoitusajalla. Löysin yhden verkkokaupan, josta sain jonkinlaisen pienen rintanapin joka sai kelvata logoksi. Ja sitten neuloinkin pari päivää ennen joulua niin, että sormet ovat ruvella. Mutta oli saaja todella tyytyväinen. Myöhemmin voisi yrittää toteuttaa tuon vähän laadukkaammalla tavalla.




keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Villasukat joululahjaksi

Tein pojalleni joululahjaksi villasukat. Hänen jalkansa oli kasvanut vuoden aikana ja syksyllä todettiin, ettei mitkään vanhat villasukat mahdu jalkaan. Lahjan saatuaan poika tuntui olevan todella tyytyväinen, veti sukat heti jalkaansa sovittaakseen niitä ja niinpä ne taisi loppu illaksi sitten jäädä jalkaan.

Malli on vanhemmasta Novitan sukkalehdestä, malli ö eli kohokuviosukat. Tuolla värillisellä langalla toki kohokuvio ei näy kovin selkeästi. Mutta omiin silmiini tuosta tuli ihan kivan näköinen. Vaikka toki sukan värit eivät välttämättä pääse oikeuksiinsa kuten ei kohokuviokaan.


Suunnitelmissa oli, että olisin ehtinyt tehdä myös vastaavalla kuviolla lapaset. Aika kuitenkin loppui kesken.


Lankana oli Novitan 7 veljestä lanka Polaris. Sukkaan meni yhteensä noin 1,5 kerää. Yhdessä kerässä on 100 g. Ja muuten kun niin moni tuntuu haukkuvan Novitan lankoja karheiksi ja solmuisiksi, niin lanka oli todella positiivinen juttu. Ei yhtään solmua ja eipä kyllä tuntunut karhealtakaan neuloa.






keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Lisää kätköjä kaapeista

Löysin taas yhdet ihan käyttämättömät sukat. Tämä malli on aikoinaan otettu jostakin Novitan lehdestä. Sukkaa neuloessa huomasin, että olin tehnyt palmikon ihan väärällä tavalla. Mutta tykästyin tähän palmikkoon niin paljon, etten malttanut lähteä purkaamaankaan. Nämä on nyt ollut jalassa yötä päivää parin päivän ajan. Aivan ihanat.




maanantai 18. joulukuuta 2017

Palmikkosukat

Kovasti meillä tehdään joulusiivousta. Kaappeja läpi käydessä olen tehnyt kaikenlaisia löytöjä. Viime postauksissahan kirjoitin, että olen lahjoittanut eteenpäin ylijäämä sukkia. Näitä en malttanut millään laittaa eteenpäin. Ovat lojuneet kaapissa käyttämättä. Ei mitenkään minun väriset, mutta ihanan lämpimät. En edes muista mistä näiden ohje on lähtöisin. Nämä jalassa onkin sitten kiva jatkaa joulusiivouksen tekemistä.


lauantai 16. joulukuuta 2017

Novitan sukkakalenteri

Kirjoittelin osallistuvani Novitan sukkakalenteriin. Siitä ei kyllä lopulta tullut yhtään mitään. Ihan en tajua miten onkin saatu aikaiseksi niin sekavat ohjeet. Lopulta selvisi, että ohjetta tehtiin koko ajan päivä kerrallaan. Eli kukaan ei ollut kertaakaan koeneulonut koko sukkaa. Ohjeet sisälsi todella paljon virheitä ja useimmiten päivän mittaan ohjeet muuttuivat. Lopulta luovutin. Teen niistä sitten jotakin muuta kunhan saan joulukiireet ohi.

Mutta nyt ihan testimielessä tällainen yksi video. Ajattelin, että videot voisivat olla ihan hyvä uudistus blogiini. Ensimmäinen video on kyllä ihan koejuttu vasta. Mutta ajattelin, että tulevaisuudessa tänne voisi tulla ihan ohjeita. Katsotaan mitä kivaa keksin.


Toinen hyvä työ

Kylläpä on nyt ihanan jouluinen hyvä mieli. Muutama päivä sitten kirjoitin vieneeni naapuripäiväkotiin ison kasan villasukkia Kaappeja siivotessa löysin myös miesten sukkia muutaman parin. Otin yhdettä Malmin seurakuntaan ja kysyin olisiko tarvetta miesten villasukille. Ja löytyihän sitä tarvetta. Ja mikä ihaninta, heiltä puuttui juuri se määrä mitä minulla oli tarvetta. Nyt he saivat yhden joulukeräyksen loppuun.


Nämä sukat olivat kooltaan suunnilleen 42, 44 ja 46. Toivottavasti niistä on oikeasti iloa saajilleen. 

Minähän aiemmin kiertelin myyjäisissä myymässä tuotteitani. Jossakin välissä siihen tuli kyllästyminen. Tai ei oikeastaan pelkästään kyllästyminen vaan sairastuin vakavasti. Sen jälkeen en olen jostain syystä päässyt enää samaan moodiin tuotteiden myymisen suhteen. Olen tulevaisuudessa ajatellut keskittyä tekemään ihan vaan tarpeeseen, omalle lähipiirille ja tilaustöitä voin kyllä ottaa vastaan. Muitakin suunnitelmia on tälle blogille, mutta siitä kerron myöhemmin. Joka tapauksessa nyt on aika ottaa tämä blogi kunnolla haltuun.


torstai 14. joulukuuta 2017

Joulun hyvä työ

Meillä on naapurissa päiväkoti. Päiväkodin lapset ovat oppineet meidän koiran nimen ja aidan takaa kuuluukin usein Vili-huutoja. Olen pitkään miettinyt, että minulla on "varastossa" pieniä sukkia. Ne on ylijäämäsukkia, joita on jäänyt myyjäisistä. Tänään sitten keksin, että ne voisi lahjoittaa pois. Otin yhteyttä päiväkodin johtajaan, joka kertoi mielellään ottavansa lahjoituksen vastaan.



Kävin sitten tänään viemässä 20 paria villasukkia päiväkotiin. Kooltaan ne juuri sitä luokkaa, mitä alle kouluikäisten lasten jalat ovat. Värejä löytyy monenlaista ja kokoa useampaa.



Nyt lapset voi kuivin ja lämpimin sukin huudella meidän Vilin perään. Kuvassa Vili on parhaillaan ollut pahanteossa, muistaakseni oli löytänyt mustan tussin ja tehnyt pienen pienen taideteoksen.

maanantai 4. joulukuuta 2017

Neljäs luukku

Neljäs luukku olikin sitten jo huomattavasti helpompi. Vieläkin vaan harmittaa se kuinka rumaa jälkeä eilinen työ on. Kokeilin vielä purkaa tänään toisen sukan eilisen osuuden, mutta en vaan saa sitä onnistumaan.

Linkki villasukkakalenteriin: https://www.novitaknits.com/fi/fi/joulukalenterisukka-2017 



sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Kalenterin kolmas luukku

Huh kun oli vaikea. Ihan heti ei tule mieleen työtä jonka olisin näin monta kertaa purkanut kuin mitä tänään olen purkanut. Eikä jälki todellakaan ole mitään priimaa. Onneksi sukat jää vaan itselleni. Jäi nimittäin todella paljon virheitä.



Linkki villasukkakalenteriin: https://www.novitaknits.com/fi/fi/joulukalenterisukka-2017

Novitan villasukkakalenteri

Luukku 1 ja 2 avattu Novitan villasukkakalenterista. Ensimmäistä kertaa osallistun mihinkään villasukkakalenteriin. Alku ainakin miellyttää todella paljon silmääni. Ensimmäisessä kuvassa sukka on ensimmäisen luukun jälkeen ja toisessa kuvassa toisen luukun avaamisen jälkeen. Tuo toinen luukku oli todella haasteellinen, en ole aiemmin nyppylöitä tehnyt. Niiden neulomiseen meni aikamoinen tovi.


Nämä sukat niin jää minulle. Olen jo nyt aivan ihastuksissa. Harmittaa vähän tuo värivalinta. Eilen illalla kun neuloin niin jäin miettimään kuinka kiva olisi jos nämä olisivat kirkkaan punaiset. Olisi sitten aattona voinut laittaa jalkaansa punaiset joulusukat. Mutta toisaalta tuohon malliin ainakin toistaiseksi valkoinen näyttää värinä todella kivalta.


Linkki villasukkakalenteriin: https://www.novitaknits.com/fi/fi/joulukalenterisukka-2017



perjantai 1. joulukuuta 2017

Pöytäliina



Vihdoin ja viimein sain valmiiksi tämän pöytäliinani. Viimeistelemättähän se yhä on, mutta virkkauksen osuus on vihdoin ohi. Tarkkaa kokoa en vielä tiedä, mutta suunnilleen 50x50 cm. Ohje oli lehdestä Kauneimmat käsityöt. Lankana käytin Novitan Cotton crochetia, jota kului kaksi 50 gramman kerää ja kolmannesta ihan hitusen. Ja kuten näkyy niin olen vielä ihan täysin amatööri virkkauksessa.

Eipä tuolla viimeistelyllä mikään kiire olekaan, koska värinä se ei sovi joulun väreihin. Ennen joulua onkin tehtävänä vielä vähän sitä sun tätä. Alla olevassa kuvassa on valmisteilla yksi joululahja.