sunnuntai 5. elokuuta 2018

Polvisukat

Toisetkin polvisukat tältä kesältä. Näissä sukissa on käytetty Novitan ohjetta Sinikan sydänsukat. Mutta teräosan olen tehnyt eri tavalla. Tai ei tuo kuviokaan ole ihan täysin yksi yhteen Sinikan sydänsukista, mutta vähän sinne päin.


Näistä tuli ehdottomasti lempisukkani. En ole kovin monia kirjoneuleita vielä tehnyt ja nämä ovat kaikkein parhaiten onnistuneet. Väritkin on ihan minun.


Sukissa on käytetty kolmea eri Novitan lankaa. Oranssia, valkoista ja multiraitaa. Näitä onkin kiva talvella käyttää neulemekkojen kanssa.



Uudet polvisukat

Kesä ja kärpäset, loma ja mikä ihana tekosyy vaan neuloa. Sain mökillä ollessa valmiiksi nämä polvisukat. Kohta alkaa vaan tilanne olemaan se, että minulla on kaappi ihan täynnä sukkia.


Lankana on Novitan 7 veljestä. Värinä olen käyttänyt valkoista, oranssia ja sitten tuollaista värikästä lankaa. Olikohan se Multiraidan artesaani väri. Kaksi alinta kuvaa on otettu mökillä vähän huonossa valaistuksessa ja värit vähän valehtelevat.


Mallina on broaken seedsin muunnelma. Sääressä on broaken seedsiä ja jalkaterän päätin tehdä ihan tavallista perussukkaa.