lauantai 29. syyskuuta 2018

Villapaita

Nyt kun innostuin tekemään isompia töitä kuten aiemmin esittelemäni neulemekko niin nehän ovatkin taas kivoja. Olen kyllästynyt tekeemään "pelkkiä" villasukkia ja muita pieniä töitä. Toki villasukatkaan ei mikään pikku juttu ole, etenkään jos tekee jotakin muuta kuin pelkkää perussukkaa.


Periaatteessa olen muovilankoja vastaan. Niitä ei pitäisi ostaa. Nyt kuitenkin käteeni tarttui Novitan Pilvi. On muuten yllättävän huono omatunto asiasta. Novitan Pilvessä on 53 % akryylia, 38 % polyamidia ja 9 % polyesteria. Ja suoraan voin myöntää, että tämän harmaan langan lisäksi ostin purppuran väristä.



Alunperin ajatus lähti siitä, että Novitan Nallesta tehty villamekko tuntui niin karhealta kaulalla. Halusin jotakin joka tuntuu pehmeältä ja käsiin tarttui tämän Pilvi. Ajatus oli kokeilla sokkona tehdä neulemekko, mutta lopulta tästä sitten tulikin "villapaita".

On muuten yllättävän kiva päällä vaikka onkin "muovia". Ja pahoittelut ihan "karmeista" kuvista.






tiistai 25. syyskuuta 2018

Askartelua välillä

Näinjoku aika sitten videon, jossa joku teki tee-se-itse puutarhapäiväkirjan. Minähän olen tämän kesän ollut kovin innokas puutarhanhoitaja. Muutenkin kaikki diy kalenterit yms. ovat olleet viime aikoina kovin suosittuja. Minua asia ei tähän asti ole kiinnostanut pätkääkään. Sitten sen viime viikkoisen videon jälkeen, jota harmi kyllä en onnistu enää löytämään mistään, päätin että nyt on aika kokeilla myös kokoinaan jotakin täysin uutta.



Tämä on vasta ihan alkuvaiheessa. Mutta tässä on uuden puutarhakalenteri kansi. Olen intohimoinen värittäjä ja olen paljon miettinyt miten hyödynnän nuo kaikki värittämäni asiat. Piirtäminen minulta sen sijaan ei suju ei niin pätkääkään.

Tein sitten tuohon puutarhakirjaani nyt kannen. Siinä on yksi kuvio jonka olen värittänyt jo varmaan vuosi sitten. Päällystin sen kontaktimuovilla vihkon päälle. Loppuosa onkin sitten vielä ihan suunnitteluvaiheessa.



Tarkoitus on kuitenkin kerätä tietoa puutarhanhoidostani tähän kirjaan. Merkitä kalenteriin mitä olen milloinkin kylvänyt, millaisia kokemuksia minulla on ollut, tehdä suunnitelmia miltä puutarhani näyttää. Kirjoittaa ylös hyvät ja huonot kokemukset.



Materiaalia kalenteriin löytyy. Minulla on noita värityksiäni vaikka kuinka paljon, on vaikka mitä muita askarteluvälineitä joilla sitten koristella vihkon sivut. Saa nähdä mitä tästä tulee. Esittelen lisää siinä vaiheessa kun saan tätä enemmän valmiiksi.


lauantai 22. syyskuuta 2018

Neulemekko Nallesta

Olen pitkään tehnyt vain sukkia, lapasia ja huiveja. Halu tehdä mitään isompaa on ollut täysin kateissa, itse asiassa jo monta vuotta.


Olen neulemekkojen ystävä. Nyt kun syksy alkaa lähenemään, tai oikeastaan on jo tullut aloin katselemaan vaatekaappiani. Minulla on vaan kaksi neulemekkoa ja nämäkin monta vuotta vanhoja. Toki niistä kumpikin on yhä täysin käyttökelpoisia, ei edes kuluneita ja nuhjuisia. Olen kummankin neuleen ostanut kaupasta aikoinaan.

Nyt kesän lopulla tuli olo, että haluan vihdoin tehdä itse neulemekon. Ryhdyinkin sitten tuumasta toimeen. Tässä kuvien neuleessa lankana on käytetty Novitan Nallea. Katselin vähän ohjeita Novitan sivuilta, mutta lopulta sovelsin ohjeen ihan oman pääni mukaan.

Mekko onnistui hyvin, ainakin omasta mielestäni. Olen siihen todella tyytyväinen. Ainoa miinus siinä on, että kaulassa oleva Nalle tuntuu kutittavan. Muuten pystyn Nallea käyttämään ihan hyvn, esimerkiksi paljaisiin jalkoihin. Ajatuksena oli kuitenkin joka tapauksessa se, että tuon mekon alla on aina sukkahousut ja joku pitkähihainen paita, koska hihat ovat lyhyet. Tuon kaula-aukon suhteen on vielä mieittävä jotakin ratkaisua.


Pienen hetken jopa mietin, että pitäisikö tuo kaula-aukko purkaa ja käyttää siihen jotakin muutakin lankaa. Mutta lähden nyt kuitenkin tällä liikkeelle ja katson miten se sitten tilanteen mukaan soveltuu. Sen verran lämmin tämä neulemekko on, että ihan heti sille ei tule olemaan käyttöä.


Ja pahoittelut kaikista makkaroista joitakuvassa näkyy ja järkyttävän kamalan värisistä legginsseistä. Legginsit on rumat, mutta ne ovat muuten olleet täydellisen ihanat tänä kesänä esim. uimareissulta tullessa. Todella miellyttävät päällä. Ulkonäkö on sitten täysin eri asia.

Tein tämän mekon niin, että etu- ja takakappale on erilliset. Resoreissa, seka helmassa, hihoissa että kaulassa on valkoista Nallea. Muu osa mekkoa on Novitan Nalle Peltoa, ja väri muistaakseni apila. Nyt on on pakko myöntää, että kuinka monta kerää minulla tähän mekkoon meni.

Olen ehkä itserakas, mutta vitsi että tästä tulikin upea. Olen tyytyväinen.