keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Kerrosrivinousua

Kun yhdet kerroskivinousut kokeilin niin pakko oli kokeilla saman tien toisetkin. Sukat valmistui jo viime vuoden puolella, mutta en ehtinyt näitä kunnolla vielä esitellä.


Näistä piti alun pitäen tulla pikkusiskolleni joululahja. Tajusin kuitenkin liian myöhään, että tällä kerrosrivinousulla sukista tulee tavanomaista tiukemmat ja olisi tarvinnut olla muutama silmukka lisää. Siskollani, Jennillä, on pienempi jalka kuin minulla, mutta hänen jalkansa on leveämpi.


Sovittaessa huomasin, että nämä ovat minullekin tiukat. Sopivat kuitenkin käytettäviksi ilman väliin laitettavaa sukkaa. Tein sitten sukat omaan jalkaan sopiviksi ja Jenni sai muuta lahjaksi. Olisi ne varmaan sopineet Jenninkin jalkaan, mutta hänen on kehitysvammansa vuoksi vaikea pukea ja on mukavampaa jos sukat saa helposti jalkaan.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.