sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Kirjanmerkki

Pitkästä aikaan olen saanut aikaiseksi myös kirjanmerkkejä. Tässä yksi sininen kirjamerkki. Tämäkin on myytävänä, hintaan 10 euroa kappale.


Jouluisissa tunnelmissa

Toissa iltana olin vielä vähän jouluisissa tunnelmissa. Löysin käyttämättömiä jouluisia 3d-tarroja ja siitä lähtikin idea tehdä joulukortti. Kortin pohjapaperi on tapettia. Omasta mielestäni tuo kukkatapetti on todella kaunista. Kortin mukana tulee tietenkin myös kirjekuori. Tämän voi ostaa minulta hintaan 2 euroa. Kortti on kaksiosainen ja sen keskiosa on täysin tyhjä.



perjantai 22. tammikuuta 2016

Rannekoru ja korvakorut

Tässä myös näitä sairaspediltä käsin tehtyjä juttuja. Rannekoru on tehty memory wireen ja sopii ihan mihin tahansa aikuiseen käteen. Rannekorusta roikkuu pieni sininen kukkanen. Korvakoruissa koukut ovat terästä ja niiden ei pitäisi tehdä allergisia oireita. Lisähinnasta koukut voi vaihtaa myös hopeaan.






Tämän paketin yhteishinta on 12 euroa.

Onnittelukortti

Influenssa yhä jyllää kropassani. Eilen otin rennosti, makoilin työhuoneen sohvalla ja sain aikaiseksi tällaisen kortin. Kortti on tehty talvisissa väreissä.



Tämä kortti on myytävänä 2 euron hintaan ja hintaan kuuluu totta kai kirjekuori.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Onnittelukortti

Olen tässä muutaman päivän potenut influenssaa kotona. Juuri mitään ei oikein jaksa tehdä. Sohvan tai sängyn pohjalla on kuitenkin tylsää maata ihan tekemättä mitään. Joten olen edes vähän yrittänyt jotakin näperrellä käsilläni. Tänään aamuna valmistui tällainen kortti. 




Kortti on myytävänä, hintaan 2 euroa kappale ja mukaan tulee tietenkin kirjekuori. Voit tiedustella kortteja minulta osoitteesta sadepaivankorut (@) gmail.com.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Ihanuuksia kaapin pohjalta

Kirjoittelin tuossa muutama päivä sitten kuinka olin siivonnut askartelukaappejani. Sieltä löytyi muun muassa tällaiset ihanuudet. Eilen illalla oli pakko koota nämä 3d-tarrat valmiiksi, seuraavaksi pitää vaan kehitellä joku kiva korttipohja näille. En edes muistanut ostaneeni tällaisia tarroja. Kaapin pohjalta löytyi muitakin 3d-juttuja, jotka pääsevät lähiaikoina kortteihin.




lauantai 16. tammikuuta 2016

Muutama ystävänpäiväkortti




Nyt kun kaapit on vihdoin järjestyksessä, innostuin taas tekemään korttejakin. Tuntuu että löysin kokonaan uudelleen ilon tehdä käsitöitä ja askarrella nyt kun tavarat ovat helposti esillä.



Tässä kaksi uunituorett ystävänpäiväkorttia.



Kortit ovat myytävänä, hintaan 2 euroa kappale ja mukaan tulee tietenkin kirjekuori. Voit tiedustella kortteja minulta osoitteesta sadepaivankorut (@) gmail.com. 

torstai 14. tammikuuta 2016

Kaapit järjestykseen

Aloitin tuossa muutama päivä sitten projektin nimeltään kaappien siivous. Muutimme tähän kotiin reilut 1,5 vuotta sitten. Jotenkin sen jälkeen en ole ollut hirveän innokas tekemään käsitöitä ja sairastelutkin ovat haitanneet asiaa. Muuton jäljiltä survoin tavarat kaappeihin sen kummemmin niitä järjestelemällä. Viime viikonloppuna torkkupeittoa tehdessä aloin etsimään tietyn kokoista virkkuukoukkua, se oli totaalisesti kateissa. Aloin etsimään kaapeista ja totesin, että nämähän vaativat oikein kunnon järjestelyn.


Nyt alkaa paikat olemaan siistit ja tavarat taas löytyvät. Löysin sellaisia juttuja, joita en edes enää muistanut ostaneeni. Sormet suorastaan syyhyävät päästä hommiin nyt kun paikat ovat taas kunnossa. Yksi laatikko pitää vielä tänään käydä lävitse, mutta muuten urakka on valmis. Huomattavasti mukavampaa jatkaa taas käsitöiden tekemistä kun kaikki tavarat ovat käden ulottuvilla, eikä tarvitse enää etsiä. Ja virkkuukoukkukin löytyi, joten ensimmäiset palat torkkupeiton viimeistelyä varten ovat jo työn alla.






Kohta täältä alkaa taas tulemaan käsitöitä oikein vauhdilla, mutta yhä suurella sydämellä. Jos tänä vuonna viimeinkin saisi itsestään taas sen verran irti, että pääsisin joulumarkkinoillekin tuotteideni kanssa. Siinäpä tavoitetta tälle vuodelle.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Tilkkutäkki

Tässä vielä yksi viikonlopun urakoista. Näissä olikin sellainen päättely, että meinasi välillä uskon puute iskeä. Tuossa tilkkutäkissä on yhteensä 105 palaa ja suurimmassa osassa paloissa on vähintään kahta eri lankaa, monessa kolmea ja neljääkin. Päättelyyn meni eilen useampi tunti ja se tuntuu tänään kyllä oikeassa peukalossa.



Itse neulominen on sujunut pitkin syksyä ja talvea television ääressä, ihan kivaa puuhaa oli. Ajattelin vielä reunustaa viltin reunat isoäidin neliöillä, ja ne on kaikki vielä virkkaamatta, saati sitten kiinnittämättä. Eli puuhaa riittää vielä todella moneksi illaksi ennen kuin tämä värikäs peitto pääsee koristamaan meidän työ/vierashuoneen sohvaa. Oikea värien sekametelisoppa.

 

Kirjekuori askartelua

Eilen innostuin myös tekemään kirjekuoria. Minulla on niin ihania tapetteja, että en malta pysyä niistä erossa. Tällä kertaa on tulossa vähän pienempiä kirjekuoria kuin aikaisemmat. Ennätin leikata eilisen illan aikana lähes 20 pohjaa, toistaiseksi ne on vielä taittelematta ja teippaamatta yhteen. Ihanan rentouttavaa puuhaa tämä kirjekuorien tekeminen.


 

Rannekoru ja korvakorut

Eilen illalla innostuin pitkästä aikaa tekemään koruja. Viimeiseen vuoteen en ole tainnut koruja saada valmiiksi kuin pari kynsilakkakorua. Siivosin askartelukaappiani ja järjestelin vähän helmiä, ja siitä se innostus sitten lähtikin. 



Näissä korvakoruissa ja rannekorussa on kyllä omasta mielestäni todella ihana väritys, vaikkakin ovat räikeän väriset. Rannekoru on tehty memory wireen, eli sopii käteen kuin käteen. Nämä ovat molemmat myynnissä, joko yhdessä tai erikseen. Korvakorujen hinta on teräskoukuilla 6 euroa ja hopeakoukuilla 12 euroa. Rannekorun hinta on 6 euroa. Jos ostat molemmat, voidaan yhteishinnaksi laskea hopeakoukuilla 16 euroa ja teräskoukuilla 10 euroa.



lauantai 9. tammikuuta 2016

Polvisukat lahjaksi

Näitä en ainakaan muista esitelleeni täällä. Nämä ovat ajalta ennen kuin sairastuin. Tein nämä polvisukat lahjaksi serkulleni joka täytti vuosia. Lankana on käytetty Novitan 7 veljestä. Istuvat todella kivasti jalassa, kun nilkassa on ylimääräinen resori. Tänä talvena näille sukille on saattanut tullakin käyttöä.



 

Kukkaverhot

Löysin meidän lähikirjastosta aivan ihanan kirjan, nimeltää Iki-ihanat käsityöaarteet. Kirja on pullollaan mitä ihanampia käsityöohjeita. Virkkaus ei ole suosikkejani, kuten olen varmaan jo aiemminkin sanonut. Nyt kuitenkin löysin niin ihania virkkausohjeita, että oli pakko ottaa jotakin työn alle.



Tästä on tulossa meille uusi verhokappa. Aivan ihana malli. Joku muu väri olisi tietenkin voinut olla kivempi, mutta tuo oli sillä hetkellä ainoa virkkauslanka jonka löysin. Tämän lisäksi kirjasta löytyi vaikka mitä ihanuuksia. 

Nyt on siis työn alla kaksikin pitkäkestoista projektia, tämä ja torkkupeitto. Ja pää on täynnä vaikka kuinka paljon muita ideoita.

 

Kirjekuoria

Olen taas tehnyt vanhoista tapettikirjojen tapeteista kirjekuoria. Yhdessä paketissa on 8 kirjekuorta, jotka ovat kooltaan noin 10x22 cm. Koot saattavat hitusen vaihdella, sillä jokainen kuori on taiteltu ja leikattu käsin. 

Tämän kirjekuoripakkauksen hinta on 10 euroa.



Tältä kuoret näyttävät toiselta puolelta.



Alla erikseen kuvat jokaisesta kirjekuoresta.










keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Pienet korurasiat

Tällaisia pieniä korurasioita olen tehnyt viime aikoina. Nämä ovat siitä kivoja, että valmstuvat todella helpolla ja nopeasti. Materiaalina voi käyttää vanhoja tulitikkuaskeja, mutta nämä on tehty aikoinaan Tiimarin alennusmyynneistä ostettuihin tyhjiin tikkurasioihin. Materiaalina on päällä tapettia ja sen lisäksi erillinen koriste. Sisään vaan vaikka pumpulia ja siihen sitten päälle korvakorut. Kiva antaa esimerkiksi lahjaksi. Kiinnittämiseen käytin kaksipuoleista teippiä.


tiistai 5. tammikuuta 2016

Paketikortteja

Tein vähän lisää eilen pakettikortteja. Yhäkin ääriviivatarrat ovat kateissa. Joten nämä ovat vielä täysin keskeneräisiä. Pohjat ovat valmiit ja olen koristellut niitä tapeteilla.

 

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Pakettikortteja

Sattuneesta syystä jouluaskartelut jäi tänä jouluna välistä. Vai voiko sanoa tänä jouluna, kun vuosi on vaihtunut. :) Nyt kun kunto on hiljalleen palautunut, tuli hirveä mieliteko jouluaskarteluun. Tässä on valmisteilla pakettikortteja. Nämä ovat vielä työn alla. Sekä tontuista että sydämistä puuttuu vielä tekstit. En ole löytänyt ääriviivatarrojani. Olisi varmaan aika myös vähän siivota askartelutarvikkeita.




Kynsilakkakoru

Tässä vuoden ensimmäinen koru. Todella kaunis omasta mielestäni. Helminä on valkoisia ja vihertäviä lasihelmiä, eri kokoisia.



Medaljongi on maalattu lasin sisäpuolelta kynsilakalla. Lukkona on hopeoitu aika iso ja kaunis salpalukko. Tämä koru on myynnissä hintaan 20 euroa, sisältää postikulut.



Tilkkutäkki, jäätelöä ja jääkiekkoa

Nyt kun vointi alkaa hiljalleen kohenemaan lupaan tämänkin blogin suhteen olla aktiivisempi. Viime vuosi oli varmasti elämäni rankin vuosi sekä henkisesti että fyysisesti. Tämän uuden vuoden on siis pakko olla parempi.

Viime vuoden aikana käsityöt ovat olleet kovin vähällä, etenkin syksystä kun sairastuin vakavammin. Muutamat villasukat olen saanut valmiiksi ja muutaman korun. Siinä oikeastaan kaikki. Ja suurin osa villasukista odottaa yhä päättelyä.

Ns. ikuisuusprojektina olen tehnyt kuvassa alla olevaa tilkkutäkkiä. Siinä on pieniä ainaoikein vinoneliöitä. Alunperin taisin esitellä sen täällä ajatuksena, että siitä tulee koiralle täkki. Nälkä kuitenkin kasvoi syödessä ja nyt siitä tulossa meidän vierashuoneen vuodesohvalle viltti. Yhä se on tavallaan tarkoitettu koiralle, sillä koira tykkää päivisin nukkua meidän vieras/työhuoneen sohvalla.

Eilen illalla oli ohjelmassa erittäin jännittävä nuorten leijonien mm-matsi ja sitä katselin samalla kun tein täkkiä vähän enemmän valmiiksi. Ja nautiskelin samalla jäätelöstä. Lyhyemmällä reunustalla tähän täkkiin on tulossa vielä muutama rivi lisää. Sen jälkeen olen suunnitellut ympäröidä koko täkin vielä isoäidin neliöillä. Tämä kun on todella värikäs, siinä on käytetty kaikenlaisia jämälankoja seiska veikasta niin ajattelin täydentää sen vielä jollakin tietyllä värillä isoäidin neliöitä. En ole vaan vielä saanut päähäni, että mikä se väri voisi olla. Täytyy harkita. Ja voi elämä mikä päättely noissa langoissa tulee olemaan.



Tässä vielä toinen kuva. Otan iloisena vastaan ideoita, mikä olisi hyvä pääväri isoäidin neliöihin, joilla aion tämän täkin sivut täyttää. Tuossakin kuvassa on vain pieni osa, tämä on oikein kunnon sekametelisoppa, väriä värin perään.

 

Haluan toivottaa kaikille Oikein ihanaa uutta vuotta 2016!