perjantai 29. heinäkuuta 2016

Kesälomalla

Jippii, tänään alkoi loman kakkososa. Jouduin tänä vuonna jakamaan lomani kahteen osaan. Seuraavat kaksi viikkoa aion nauttia kesätöiden tekemisestä. 



Ostin noin viikko sitten meidän lähikaupasta Novitan Naava-lankaa. Hintana oli 99 senttiä kerältä. Olen periaatteessa langanosto lakossa, mutta tuon nähtyäni en kerta kaikkiaan malttanut olla ostamatta. Meillä on työpaikalla todella kylmä ja tästä tuleekin uusi hartiahuivi työpaikalle.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Resorin neulonta

Tämä varmaan on monella tiedossa, mutta kerronpa kuitenkin. Ehkä löytyy uusiakin lukijoita joita kiinnostaa neulonnan alkeet. Resoria kun neuloo, värin vaihtumiskohdassa kannattaa neuloa kierros suoraa oikeaa. Näin resorista tulee siistimpi. Jos värin vaihtamiskohdassa jatkaa joustinta, niin nurjanpuolen silmukat näkyvät "rumina".



Olen yrittänyt hävittää jämälankojani ja neuloa urakalla villasukkia. Langanosto lakko ei kyllä ole ihan täysin onnistunut, kun satuin näkemän meidän lähikaupassa alennuslankoja. Pakko oli ostaa muutama kerä lankaa, kun hinnaksi oli laitettu vaan 99 senttiä. Niistä langoista on tulossa huivi, laitan esittelyä myöhemmin siitä.


tiistai 19. heinäkuuta 2016

Mitäpä muuta sitä tekisikään kesällä

Mitäpä muutakaan sitä tekisi kesällä kuin neuloisi sukkia talvea varten. Mitenkäs on te muut kanssaneulojat, tuleeko kesälläkin neulottua? Itse käytän kyllä villasukkia talvet ja kesät, joten senkin puolesta se sopii. Villasukkien tekeminen, etenkin näiden ihan perussukkien, on sellaista aivot narikkaan toimintaa, jossa ei tarvitse ajatella yhtään mitään.


Eilen istuin läheisellä kalliolla meidän nuoremman koiran kanssa. Itse otin aurinkoa ja silloinkin oli neulomus mukana. Nämä sain ensin aamulla viimeisteltyä ja johan puikolle pompsahti jo uudet sukat. Kuvassa ollaankin koirulin kanssa nauttimassa auringosta. Olen kesälomalla ja montaa sadeetonta lomapäivää ei ole ollut. Ja käsitöiden valmistustahti on kyllä tuon pennun myötä huomattavasti hitaampi, se kun tykkää niin kovasti osallistua. Menee ihan sekaisin kun näkeekin lankakerän.




Ihan perussukat siis, kolmella värillä. Ei mitään erikoisuuksia. Lankana on Novitan Seitsemän veljestä. Kuvassa väri ehkä vähän valehtelee, resorissa ja kantapäässä on samaa väriä kuin tuossa sukkaosassakin ylempänä, jotenkin näyttää vaaleamman harmaata kuvassa. Nämä ovat kokoa 38 ja kantapäässä on vahvistettu neulos. Resoriosa on ehkä tavallista lyhyempi kuin mitä yleensä teen. Itselläni on niin paljon sukkia, että tämä menee myytävään osuuteen. Hinta sukille on 20 euroa.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Kaitaliinan virkkausta

Jotenkin olen nyt päässyt virkkaamisen makuun. Olen siinä aina ollut todella huono. Esimerkiksi virkkaamisessa on ollut todella vaikea saada tehtyä aloitusta kunnolla. Jos on yhtään isompi aloitus, eli ketjusilmukoita paljon, minun on ollut todella vaikea saada aloituksesta siistiä. Mutta nyt se jotenkin onnistui. Luin jostakin ohjeeksi, että kannattaa ensin tehdä vähemmän ketjusilmukoita ja jättää aloitukseen lankakaistale, johon sitten tarvittaessa lisää silmukoita. Ja nyt kerrankin sain siistin näköistä.



Tästä on tulossa kaitaliina. Valitsin langaksi tälläisen todella vadelmaisen langan. En tiedä sopiiko se mitenkään meidän kodin väreihin, mutta väri oli niin ihana etten voinut malttaa mieltäni. Ohje on Virkkauksen iloa lehdestä. Aiheena on kalat ja simpukat, eikä sekään välttämättä sovi tuohon langan väriin.