lauantai 17. syyskuuta 2016

Uusi liina työn alla

Uusi liina on taas työn alla. Samasta lehdestä kuin se vaaleanpunainen mitä tein kesällä. Tähän tulee kuvioksi merihevosia ja väriksi olen valinnut ihanan sinisen. Lanka on Novitan lankoja.



tiistai 6. syyskuuta 2016

Sukat tilauksesta

Työkaverini tilasi minulta villasukat. Sain vapaat kädet toteuttaa ne millaisena haluan. Lopputulos oli sitten tällainen kahden Nalle-langan yhdistelmä. Ovat kokoa 37.


perjantai 2. syyskuuta 2016

Tapeteista kirjekuoria

Innostuin taas pitkästä aikaan tekemään kirjekuoria. Tai no pitkästä ja pitkästä aikaa. Minulla on iso kasa leikattuna valmiina, mutta niistä puuttuu liimat. Nyt sain muutaman sinisen valmiiksi. Näiden koko on suunnilleen 10x22 cm ja nämä ovat myytävänä hintaan 8 euroa. Paketissa on 6 kuorta. Teemavärinä oli siis tällä kertaa sininen.