lauantai 13. toukokuuta 2017

Laadunvalvontaa

Laadunvalvonta on meillä tiukkaa. Hetkeksi kun silmät välttää, niin tämä nuorimies on kyllä taas vauhdissa lankojen kimpussa.


Olen joka tapauksessa tekemässä jämäpaloista tilkkutäkkiä. Aika kivan määrän olen jo saanut tehdyksi. Tästä on tarkoitus tulla todella värikäs peitto. Peittoon tulee jokaiseen neliöön virkattu reunus. Tavoitteena oli, että jokainen neliö olisi erinäköinen.


Olen aika hitaasti tehnyt tätä työtä. Ajatuksena, että mikään kiire ei ole. On noita paloja kuitenkin varmaa lähelle 30 kappaletta valmiina.