lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuoden viimeiset sukat

Päättelemisen vaikeus... miten se onkaan niin vaikeaa. Onko muilla samaa ongelmaa. Nämä sukat ovat valmistuneet ties milloin ja nyt sain pääteltyä. Tulipa muuten tumma kuva. Täytyy ottaa jokaisesta kohta paremmat kuvat ja esitellä ne.


Hyvää vuotta 2017!

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Hip hurraa, syöpä selätetty

Otsikko taitaa kertoa kaiken. Ainakin viimeisin puhelu lääkäriltä oli todella lupaava. Olen viimeisen vuoden ajan käynyt erilaisissa toimenpiteissä liittyen kohdunkaulan syöpään ja siinä on yksi syy miksi blogiin ei ole hirveästi tullut uutta. Olo on ollut kerta kaikkisen väsynyt.

Viimeisestä ja isoimmasta leikkauksesta toipumisessa kulutin paljon aikaa sohvapohjalla. Edellisessä blogikirjoituksessa päivitinkin yhdet villasukat, jotka sain valmiiksi toipumisaikana. Tässä puolestaan kolmiohuivi, joka valmistui juuri jouluksi.

Kesällä esittelin Ullaneuleen ohjeen mukaan tehtyä Lehtimetsä-kolmiohuivia. No ennätin huivia varmaan käyttää pari kertaa, kun tyttäreni huomasi sen vierailessaan meillä. Hän ihastui huiviin niin paljon, että halusi heti samanlaisen. En tiennyt, onko vastaavaa lankaa saatavilla enää ja mitäpä äiti ei tyttärensä vuoksi tekisi, hän vei huivin mukanaan. Ja painotti, että haluaa myös toisen samantyylisen, mutta vaaleanpunaisena.





No äitipä toteutti tyttären toiveen joululahjaksi. Lankana tällä kertaa Novitan Nalle. Huivin kokoa en mitannut, mutta se on oikein kunnolla maksikokoa. Ja oli tytär kuulemma oikein onnellinen. Ihana oli huomata huivia neuloessa, kuinka olo koheni päivä päivältä.



perjantai 23. joulukuuta 2016

Jotain valmistakin

Jotain olen kuitenkin saanut syksyn aikana tehtyä. Etenkin viimeiset kaksi viikkoa on mennyt lähes kokonaan peiton alla leikkauksesta toipuessa. Mutta tällaiset villasukat tein pojalleni joululahjaksi. Nämä sukat oli mukana sairaalassakin, vähensi vähän leikkausjännitystä kun oli tekemistä mukana.



Hyvää joulua

Syksy on ollut erittäin rankka, ja blogi on ollut vähän tauolla. Mutta haluan toivottaa lukijoilleni oikein

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!
 


lauantai 17. syyskuuta 2016

Uusi liina työn alla

Uusi liina on taas työn alla. Samasta lehdestä kuin se vaaleanpunainen mitä tein kesällä. Tähän tulee kuvioksi merihevosia ja väriksi olen valinnut ihanan sinisen. Lanka on Novitan lankoja.



tiistai 6. syyskuuta 2016

Sukat tilauksesta

Työkaverini tilasi minulta villasukat. Sain vapaat kädet toteuttaa ne millaisena haluan. Lopputulos oli sitten tällainen kahden Nalle-langan yhdistelmä. Ovat kokoa 37.


perjantai 2. syyskuuta 2016

Tapeteista kirjekuoria

Innostuin taas pitkästä aikaan tekemään kirjekuoria. Tai no pitkästä ja pitkästä aikaa. Minulla on iso kasa leikattuna valmiina, mutta niistä puuttuu liimat. Nyt sain muutaman sinisen valmiiksi. Näiden koko on suunnilleen 10x22 cm ja nämä ovat myytävänä hintaan 8 euroa. Paketissa on 6 kuorta. Teemavärinä oli siis tällä kertaa sininen.















sunnuntai 28. elokuuta 2016

Vihdoinkin valmiina

Vihdoinkin tämä minun virkkausurakkani on valmis ja koristaa meidän keittiön pöytää. Malli on Lea virkkausideoita -lehden erikoisnumerosta Virkkauksen iloa. Ohjeessa oli ihan eri lanka, mutta itse päädyin Novitan Kartanoon, tämä väri vaan huusi päästä ostoskoriini.



Leveyttä tällä on noin 55 senttiä ja pituutta noin 85 senttiä.


Kuten olen kirjoittanut jo aiemmin, olen virkkauksesa todella amatööri. Tämä on ensimmäinen työ johon olen suhteellisen tyytyväinen. Virheitä tuosta kyllä löytyy, mutta kehtaa jo omalle pöydälle laittaa. Ja niin paljon innostuin virkkauksesta, että seuraava malli on jo valittuna ja lanka ostettuna.




perjantai 19. elokuuta 2016

Syksy tulee

Syksy on tulossa kovaa vauhtia. Onko sinulla tarvetta villasukille? Teen tilauksesta erilaisia villasukkia. Kuvissa joitakin tekemiäni sukkia. Teen sekä tavallisia villasukkia, että polvisukkia. Myös erilaiset pitsikuviot onnistuvat. Jos haluat tilata minulta villasukat, ota yhteyttä osoitteeseen sadepaivanpisarat (@) gmail.com ja suunnitellaan juuri sinulle sopivat sukat.

Tilausaika on noin viikko, polvisukilla kaksi viikkoa. Yleensä käytän Novitan lankoja. Lasten sukkien hinnat ovat alkaen 10 euroa, aikuisten alkaen 18 euroa ja polvisukat alkaen 22 euroa riippuen mallista ja koosta.







keskiviikko 17. elokuuta 2016

Kolmiohuivi

Tässä nyt sitten jotain kokonaan valmista. On siis päätelty ja silitettykin. Olen ollut vähän niin kuin lankojen ostolakossa. Vähän ennen kesälomaa satuin kuitenkin näkemään meidän lähikaupassa Novitan Naava lankaa tarjouksessa 99 senttiä/kerä. En kerta kaikkiaan voinut vaan kävellä ohi. Ostin kaikki tämän vaaleamman ruskeat mitä oli jäljellä eli 6 kerää. Sen lisäksi on 3 kerää toisen sävyistä ruskeaa, josta en vielä tiedä mitä tehdä. Värinä tuo ei ollut maailman paras, sillä minulla on jo kaksi ruskeaa kolmiohuivia, joista toinen on jopa tehty samalla mallilla. Mutta voiko huiveja koskaan olla liikaa?





Mallina on Ullaneuleen Lehtimetsä. Ohje löytyy täältä.



Päätin jo alunperin neuloa kaikki kerät tuli siitä sitten minkä kokoinen huivi tahansa. Ja aika ihanan jätti tästä tulikin. Leveyttä on yläreunassa reilut 2 metriä ja korkeus on 125 senttiä.


Naava oli lankana ihan uusi tuttavuus. Tuntuu kivan lämpimältä. Siinä on 60 % akryyliä, 20 % alpakkaa ja 20 % villaa. Villa-allergiselle huivissa on ihan kiva olla mukana akryyliä, pienen määrän villaa kestän kokonaan ihoa vasten.  Tuohon huiviin onkin sitten kiva käpertyä kylmenevinä syysiltoina.

perjantai 12. elokuuta 2016

Loma alkaa olemaan loppu

Loma alkaa hiljalleen olemaan loppu. Maanantaina on karu paluu arkeen. Työhön josta saa vaan huonoa mieltä. Ei kiva. Voi kun taloudellinen tilanne olisi sellainen, että uskaltaisi ottaa täydellisen irtioton ja tehdä tästä harrastuksesta työn. Se ei vaan taloudellisesti ole mahdollista.

Loman aikana olen saanut yhden virkatun kaitaliinan melkein valmiiksi, muutama rivi vielä puuttuu ja sen jälkeen päättelyt. Kolmiohuivi on lankojen päättelyä vaille valmis ja höyrytystä vaille. Yhdet villasukat on päättelyä vaille valmiit ja toiset on jo kantapääkohdassa. Eli jonkin verran olen sentään kesän aikana saanut jotakin tehtyä.

Tässä muutama valokuva. Laitan tarkempaa esittelyä kun saan valmiiksi kokonaan.






perjantai 29. heinäkuuta 2016

Kesälomalla

Jippii, tänään alkoi loman kakkososa. Jouduin tänä vuonna jakamaan lomani kahteen osaan. Seuraavat kaksi viikkoa aion nauttia kesätöiden tekemisestä. 



Ostin noin viikko sitten meidän lähikaupasta Novitan Naava-lankaa. Hintana oli 99 senttiä kerältä. Olen periaatteessa langanosto lakossa, mutta tuon nähtyäni en kerta kaikkiaan malttanut olla ostamatta. Meillä on työpaikalla todella kylmä ja tästä tuleekin uusi hartiahuivi työpaikalle.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Resorin neulonta

Tämä varmaan on monella tiedossa, mutta kerronpa kuitenkin. Ehkä löytyy uusiakin lukijoita joita kiinnostaa neulonnan alkeet. Resoria kun neuloo, värin vaihtumiskohdassa kannattaa neuloa kierros suoraa oikeaa. Näin resorista tulee siistimpi. Jos värin vaihtamiskohdassa jatkaa joustinta, niin nurjanpuolen silmukat näkyvät "rumina".



Olen yrittänyt hävittää jämälankojani ja neuloa urakalla villasukkia. Langanosto lakko ei kyllä ole ihan täysin onnistunut, kun satuin näkemän meidän lähikaupassa alennuslankoja. Pakko oli ostaa muutama kerä lankaa, kun hinnaksi oli laitettu vaan 99 senttiä. Niistä langoista on tulossa huivi, laitan esittelyä myöhemmin siitä.


tiistai 19. heinäkuuta 2016

Mitäpä muuta sitä tekisikään kesällä

Mitäpä muutakaan sitä tekisi kesällä kuin neuloisi sukkia talvea varten. Mitenkäs on te muut kanssaneulojat, tuleeko kesälläkin neulottua? Itse käytän kyllä villasukkia talvet ja kesät, joten senkin puolesta se sopii. Villasukkien tekeminen, etenkin näiden ihan perussukkien, on sellaista aivot narikkaan toimintaa, jossa ei tarvitse ajatella yhtään mitään.


Eilen istuin läheisellä kalliolla meidän nuoremman koiran kanssa. Itse otin aurinkoa ja silloinkin oli neulomus mukana. Nämä sain ensin aamulla viimeisteltyä ja johan puikolle pompsahti jo uudet sukat. Kuvassa ollaankin koirulin kanssa nauttimassa auringosta. Olen kesälomalla ja montaa sadeetonta lomapäivää ei ole ollut. Ja käsitöiden valmistustahti on kyllä tuon pennun myötä huomattavasti hitaampi, se kun tykkää niin kovasti osallistua. Menee ihan sekaisin kun näkeekin lankakerän.




Ihan perussukat siis, kolmella värillä. Ei mitään erikoisuuksia. Lankana on Novitan Seitsemän veljestä. Kuvassa väri ehkä vähän valehtelee, resorissa ja kantapäässä on samaa väriä kuin tuossa sukkaosassakin ylempänä, jotenkin näyttää vaaleamman harmaata kuvassa. Nämä ovat kokoa 38 ja kantapäässä on vahvistettu neulos. Resoriosa on ehkä tavallista lyhyempi kuin mitä yleensä teen. Itselläni on niin paljon sukkia, että tämä menee myytävään osuuteen. Hinta sukille on 20 euroa.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Kaitaliinan virkkausta

Jotenkin olen nyt päässyt virkkaamisen makuun. Olen siinä aina ollut todella huono. Esimerkiksi virkkaamisessa on ollut todella vaikea saada tehtyä aloitusta kunnolla. Jos on yhtään isompi aloitus, eli ketjusilmukoita paljon, minun on ollut todella vaikea saada aloituksesta siistiä. Mutta nyt se jotenkin onnistui. Luin jostakin ohjeeksi, että kannattaa ensin tehdä vähemmän ketjusilmukoita ja jättää aloitukseen lankakaistale, johon sitten tarvittaessa lisää silmukoita. Ja nyt kerrankin sain siistin näköistä.



Tästä on tulossa kaitaliina. Valitsin langaksi tälläisen todella vadelmaisen langan. En tiedä sopiiko se mitenkään meidän kodin väreihin, mutta väri oli niin ihana etten voinut malttaa mieltäni. Ohje on Virkkauksen iloa lehdestä. Aiheena on kalat ja simpukat, eikä sekään välttämättä sovi tuohon langan väriin.

 

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Villasukat jämälangoista

Pitkästä aikaan sain taas jotain valmiiksi. Neulomisesta on kyllä tullut koiranpennun myötä todella hankalaa. Pentu olisi koko ajan mukana puuhaamassa, ja rakastaa lankojen syöntiä. Heti kun otan puikot käteen, pentu on kärppänä paikalla.



Nämä sukat ovat kokoa 34 ja ne on tehty jämälangoista. Lankana on erilaisia Novitan 7 veljestä lankoja, sekä kahta yksiväristä että Viidakko lankaa. Sain käytettyä loppuun koko Viidakkokerän. Olen niistä aiemmin tehnyt pojalleni sekä sukat että lapaset. Sukissa on vahvistettu kantapää.



Jostain syystä sukat tuottivat päänvaivaa. Pitkästä aikaan jouduin kantapäätä purkamaan moneen kertaan. Syynä oli varmasti osittain tuo meidän koiranpentu ja osittain stressi mikä on viime aikoina vaivannut. Lopulta kantapäästäkin tuli ihan siisti. Värimaailma on ainakin minua miellyttävä, vaikka jämälangoista sukat ovatkin.



Sukat ovat myynnissä hintaan 15 euroa.

torstai 26. toukokuuta 2016

Jämälangoista

Tällaista on tulossa jämälangoista. Kantapää on tarkoitus tehdä tuolla harmaammalla langalla. Sen jälkeen en ole vielä päättänyt miten tästä jatketaan. Olen ns. langanostolakossa, nyt olisi tarkoitus saada neulottua ensin kaikki vanhat langat pois ja niitä kyllä riittää.