keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Hip hurraa, syöpä selätetty

Otsikko taitaa kertoa kaiken. Ainakin viimeisin puhelu lääkäriltä oli todella lupaava. Olen viimeisen vuoden ajan käynyt erilaisissa toimenpiteissä liittyen kohdunkaulan syöpään ja siinä on yksi syy miksi blogiin ei ole hirveästi tullut uutta. Olo on ollut kerta kaikkisen väsynyt.

Viimeisestä ja isoimmasta leikkauksesta toipumisessa kulutin paljon aikaa sohvapohjalla. Edellisessä blogikirjoituksessa päivitinkin yhdet villasukat, jotka sain valmiiksi toipumisaikana. Tässä puolestaan kolmiohuivi, joka valmistui juuri jouluksi.

Kesällä esittelin Ullaneuleen ohjeen mukaan tehtyä Lehtimetsä-kolmiohuivia. No ennätin huivia varmaan käyttää pari kertaa, kun tyttäreni huomasi sen vierailessaan meillä. Hän ihastui huiviin niin paljon, että halusi heti samanlaisen. En tiennyt, onko vastaavaa lankaa saatavilla enää ja mitäpä äiti ei tyttärensä vuoksi tekisi, hän vei huivin mukanaan. Ja painotti, että haluaa myös toisen samantyylisen, mutta vaaleanpunaisena.





No äitipä toteutti tyttären toiveen joululahjaksi. Lankana tällä kertaa Novitan Nalle. Huivin kokoa en mitannut, mutta se on oikein kunnolla maksikokoa. Ja oli tytär kuulemma oikein onnellinen. Ihana oli huomata huivia neuloessa, kuinka olo koheni päivä päivältä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.