maanantai 22. tammikuuta 2018

Sydänsukat

Vuoden vaihteessa opettelin tekemään Broaken seed neulosta. Siitä sitten innostuin päätin, että pitää kokeilla muunkinlaista kirjoneuletta, "oikeaa" kirjoneuletta.

Lähdin liikkeelle kunnianhimoisella tavoitteena tehdä polvisukat, joissa on sydämiä. Ihan ensinnäkin tein vääränlaisen värivalinnan. En ajatellut niin pitkälle, että liian samanvärisistä langoista värit eivät erotu kunnolla. On siis tärkeää valita mahdollisimman suuri kontrasti väreille. Muuten olin työhön ihan suhteellisen tyytyväinen, osasin tehdä riittävän löysää. Tein yhden sukan melkein valmiiksi, ja päätin kuitenkin ryhtyä purkuhommiin. Pääasiassa siis siitä syystä, että tuossa sukassa ei näy keskivälissä olevat isot sydämet.


Purkamisen jälkeen päätin, että teen kuitenkin aluksi vähän lyhyemmät kuin polvisukat. Käytin kuvioita samoista Sinikan sydänsukista, joita olin soveltanut tuohon ylempänä olevaan polvisukkaan. Käyttämällä valkoista pohjaa sain kuvionkin näyttämään vähän paremmalta.


Lopputulokseen olen suhteellisen tyytyväinen. Neulos ei ollut liian kiristävää. Minun käsiala on todela tiukkaa normaalisti ja kirjoneuleen tekeminen on muutenkin tiukempaa kuin tavallisen neuloksen. Eihän tuo jälki vaan ole mitään täydellistä, paljon on vielä harjoiteltava, mutta ensi kertalaiseksi olen ihan tyytyväinen.


Eikä nämä varmasti jääneet viimeisiksi kirjoneuleiksi. Olen ihan täpinöissäni. Kamala päätteleminen oli kyllä langoissa. Olen yhä noudattanut uuden vuoden lupaustani, että jokainen työ pitää saattaa loppuun asti ennen uuden aloittamista. Mieli kulki jo uusissa kuvioissa jalkaterää tehdessäkin, saati sitten päättelyvaiheessa.

Resoriin muuten käytin sitä samaa resoria joka oli Novitan surullisen kuuluisissa joulukalenterisukissa. Siis ne minkä suhteen tein luovutuspäätöksen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.