sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Polvisukat

Tein tämän kuluvan vuoden vaihtuessa uuden vuoden lupauksen liittyen käsitöihini. Lupaus oli, että en aloita uutta työtä ennen kuin edellinen työ on viimeistelty valmiiksi. Aika hyvin olen saanut tuon lupauksen pidettyä. Ainoastaan näin joulun alla olen jonkun verran luistanut lupauksestani, koska halusin saada joululahjat tehtyä. Samoin muutaman tilaustyön takia olen poikennut lupauksestani. Ja yksi isompi työ on vielä vaiheessa, sen valmistuminen menee varmaan ensi vuoden puolelle.


Tässä on yhdet vuoden viimeiset sukat. Pidän ne itselläni. Lankana on käytettyä kolmea eri väriä Novitan Nallea. Näitä tein jo loppu kesästä, kunnes innostuin neulomaan muutaman neulemekon ja -puseron.


Lähdin tarkoituksella tekemään näistä sukkia joiden värien kohdistuksella ei ole väliä. Tämä näkyy etenkin tuon raidallisen hempeän värisen langan kohdalla.



2 kommenttia:

  1. Voi miten upeat!! Täälläkin on väkrätty paljon sukkia viime aikoina, tosin ihan raitalangasta ja mahdollisimman helpolla ohjeella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo minun polvisukat on myös mahdollisimman helpolla ohjeella ja valmiista raitalangoista. Välillä kiva tehdä mahdollimman helpolla ja sitten taas välillä jotakin hankalampaa. Kiitos kommentista!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.