keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Kolmiohuivi

Ihastuin Novitan Elegia lankaan yhdellä kauppareissulla. Tämä väri on nimeltään Hattara. Elegiassa on 62 % puuvillaa, 35 % akryylia ja 3 % polyamidia. Lueskelin Novitan sivulta, että langalle suositeltiin pitsineuletta.


Päätin sitten, että tästä tulee kaunis huivi. Ehkä olisin voinut käyttää enemmän mielikuvitusta, mutta päädyin samaan malliin jota olen aikaisemminkin käyttänyt. Ohje löytyy Ullaneuleen sivulta.Välillä voisi toki kokeilla jotakin uuttakin eikä tyytyä aina tekemään samalla vanhalla mallilla. Toki tässä mallissa ei ole mitään vikaa, joten mitäpä sitä vaihtamaan hyvää kenties vähemmän hyvään. :)

Meillä oli viime viikonloppuna enoni 70 vuotis juhlat. Aloitin tuon huivin neulomisen jo reilu kuukausi sitten. Suunnitelmissa oli, että voisin ottaa huivin käyttööni juhliin mennessä. Lopulta minulle kuitenkin tuli kiire. Viimeistelin huivia vielä juuri ennen juhlia.


Tyttäreni kun näki huivin, hän ilmoitti haluavansa samanlaisen. Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta. Ainakin kaksi aikaisempaa huivia on päätynyt hänelle. Hän ihasteli ja ihasteli ja tykkäsi erityisesti tuosta materiaalista. Hän kun saa villasta allergiaoireita niin puuvilla tuntui erityisen hyvältä. Teimme sitten diilin, että minä saan käyttää huivia juhlissa ja hän saa sen juhlien jälkeen itselleen. Kuvassa huivi on sovituksessa tyttäreni päällä.

Onneksi minulle jäi tuota Elegian Hattaraa vielä vähän reilu kerällinen. Ehkä saan siitä jotakin kivaa itselleni aikaiseksi ja jätän sen tällä kertaa näyttämättä tyttärelle. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.