lauantai 24. helmikuuta 2018

Novellikoukku

Ainakin useammassa Helsingin kirjastossa pidetään Novellikoukkua. Olen nyt suunnilleen vuoden päivät käynyt Novellikoukussa epäsäännöllisen säännöllisesti. Ensimmäisellä kerralla en edes tiennyt koko tapahtumasta. Olin ihan sattumalta palauttamassa kirjoja kirjastoon kun Novellikoukun vetäjä huikkasi, että tuletkos mukaan. Laitoin viestin kotiin, että tästä tuleekin vähän pidempi kirjastoreissu ja jäin sinne.


Hienoa, että kirjasto tekee tällaista toimintaa. Meitä käy tietty määrä naisia Novellikoukussa, kuuntelemme novelleja ja höpisemme kaikenlaista. Neuloa voi omia juttuja tai tehdä tilkkapeittoa hyväntekeväisyyteen, tai olla vaikka neulomattakin ja vaan nauttia kuuntelemisesta. Ja annamme ja saamme neulontaneuvoja. Jollakin on useimmiten joku kiva uusi juttu mukana ja jaamme ideoita. Olen intohimoinen neuloja, mutta samalla tavalla olen myös intohimoinen lukija. Itse asiassa olen meidän lähikirjaston suurkuluttaja. Useimmat novellit ovat olleet sellaisia, että minun ei olisi ollut mieleenkään lukea kyseistä kirjaa tai kirjailijan teoksia ylipäätäänkään. Olen saanut hyviä ideoita siitä mitä kannattaa lukea.

Kuvassa ollut tuleva kaulahuivi oli viimeksi mukanani Novellikoukussa. Teen tuota huivia Elegia-langan jämästä. Sen edellisen huivinhan halusi tyttäreni. Tämän huivin pidän visusti piilossa. En näytä edes vilahdukselta sitä tyttärelleni. :)

Tuo neulos muuten jos kiinnostaa niin julkaisen siitä ohjeen lähiaikoina. Tuollainen reikäinen pitsineulos sopii tuolle Novitan Elegia langalle todella hyvin, ainakin omasta mielestäni. Vaikka siinä on paljon reikiä niin huivista tulee varmasti lämmin, siltä ainakin tuntuu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.